Stressireaktio

Läheisen tinnitus

Läheisen tinnitus

Vaivaako korvien soiminen, eli tinnitus puolisoasi, lastasi, ystävääsi? Läheisen korvien soiminen, eli tinnitus voi vaikuttaa muiden elämään huomattavasti. Henkilöllä, jolla korvien soiminen aiheuttaa stressireaktion, saattaa tapahtua käytöksessä ja mielialassa huomattavia muutoksia, jotka voivat vaikuttaa läheisten elämään hyvinkin paljon. Toisen tinnitusta ei voi ulkopuolinen kuulla, mutta se näkyy tinnituksesta kärsivän olemuksesta ja käyttäytymisestä. Tinnituksesta kärsivän käytös […]

Läheisen tinnitus Read More »

Onnistunut tinnituksen hoito

Onnistunut tinnituksen hoito

Voit luottaa aivojen muovautuvuuteen hoidon onnistumisessa Tinnituksen hoito-ohjelma ei toimi samalla tavalla kuin lääkkeillä tai leikkauksella hoidettavien sairauksien hoito. Kaikilla tinnituksen hoidoilla pyritään suurelta osin vaikuttamaan aivojen muovautuvuuteen. Tinnitus tapahtuu aivoissa ja siihen kytkeytyy lukuisia aivojen osa-alueita, hermoverkkoja. Esimerkiksi hoito-ohjelmamme perustana olevassa TRT hoito-ohjelmassa pyritään tiedon ja äänihoidon avulla vaikuttamaan tinnitusäänen voimakkuuteen ja häiritsevyyteen. Tämä

Onnistunut tinnituksen hoito Read More »

TRT-hoito

Tinnituksen poisoppimishoito eli TRT-hoito (Tinnitus retraining therapy)

Tinnituksen poisoppimishoito eli TRT-hoito (Tinnitus Retraining Therapy) on Pavel Jasterpoffin 1990 luvulla kehittämä tinnituksen neurofysiologiseen malliin perustuva hoito tinnitukseen ja ääniyliherkkyyteen. Hoito koostuu diagnostiikasta, neuvonnasta sekä äänihoidosta ja sen tavoitteena on saavuttaa habituaatio. Hoito mullisti merkittävästi tinnitukseen liittyvän ajattelun ja suhtautumisen. Se on myös saanut aikaan uudenlaisia lähetysmiestapoja tinnituksen tutkimisessa ja uusien hoitomenetelmien kehittämisessä. TRT-hoito

Tinnituksen poisoppimishoito eli TRT-hoito (Tinnitus retraining therapy) Read More »

Tinnitus ja stressi. Aiheuttaako tinnitus stressiä vai stressi tinnitusta?

Jokainen meistä on kokenut stressiä ja kaikilla meillä on jonkinlainen käsitys kokemuksiemme kautta siitä, mitä stressi on. Tunnistamme asiat, jotka aiheuttavat stressiä, miltä se tuntuu ja mitä se aiheuttaa. Tinnitus eli korvien soiminen on myös monille tuttu joko satunnaisena tai jatkuvana ilmiönä. Stressiä ja tinnitusta yhdistää se, että ne ilmenevät usein samanaikaisesti. Mutta miten stressi

Tinnitus ja stressi. Aiheuttaako tinnitus stressiä vai stressi tinnitusta? Read More »

Tinnituksessa ja sen syntymisessä syyt ja seuraukset voivat mennä sekaisin

Tinnitus on korvassa, molemmissa korvissa tai jossain pään alueella kuuluvaa ääntä, joka ei selity ulkoisella äänilähteellä. Tinnituksen syntymisellä tarkoitetaan sitä neurofysiologista tapahtumaa aivoissa, joka johtaa biosähköisen aktiivisuuden lisääntymiseen kuulohermossa ja sen heikentyneeseen kykyyn suodattaa sitä. Tämä aistitaan tinnitusäänenä. Tinnituksen aiheuttaja puolestaan tarkoittaa sitä tekijää, joka saa edellä mainitun tapahtuman liikkeelle, kuten esimerkiksi melualtistus ja sen

Tinnituksessa ja sen syntymisessä syyt ja seuraukset voivat mennä sekaisin Read More »